Suunnittelun tärkeydestä

Talo Värjölän blogissa oli kirjoitus sähkösuunnittelusta. Meillä taas tapetilla on ollut LVI-suunnittelu. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo siinä vaiheessa, kun yritimme saada ensimmäisen suunnittelupalaverin LVI-suunnittelijan kanssa. Heidän mukaansa pelkkä puhelinpalaveri mieheni kanssa olisi ollut ok. Saimme kuitenkin suunnittelupalaverin sovittua ja palaverikin pidettin. Asioista keskusteltiin ja molemmat tekivät palaverimuistiot. Suunnittelu alkoi. Itse emme LVI-kuvista ymmärrä eli he tekivät suunnittelun. Kuvat leimattiin rakennusvalvonnassa.

 

Tuli vaihe hankkia LVI-tekijä. Puhuimme tarjousvaiheessa, että lvi-kuvista täytyy tarkistaa mm. 1. ja 2. kerroksien jätevesien laskeutuminen suoralla kaadolla viemäriin, eikä pumppaamon kautta kellarista; unidrain kaivojen ja muiden lvi-vetojen sijoittelusta. Tekovaiheessa nämä virheellisesti suunnitellut asiat huomattiin. Rasittavinta tässä on se, että itse joutuu koko ajan olla kyttäämässä, että asiat menisi niinkuin suunnitteluvaiheessa olisi pitänyt suunnitella.