Aurinkokeräimet katolle ja sisätöissä edistystä
Tosiaan. Olemme saaneet villoitettua ja kerran levytettyä toisen kerroksen katot olohuonetta lukuunottamatta. Saimme myös hyvät raksamiehet tekemään alaslaskuja sisätiloihin sekä muita sisällä tehtäviä töitä. Tässä vaiheessa voi vaan sanoa, että älkää ottako ketään, kenestä ette ole suosituksia saaneet. Kaiken maailman kukkujaa sitä kävi katsomassa työmaata.
Sähkötyöt ja LVI-työt ovat myös menneet harppauksia eteenpäin. LVI-hommissa oli hieman sekavuutta, jotka onneksi saatiin korjattua varsin hyvin. Sähkökuvista oli jäänyt puuttumaan toisen kerroksen käytävän valaisin - tämä on tarpeen, jos tällä hetkellä avoimeksi jäävä tila joskus halutaan sulkea yhdeksi huoneeksi. Vihdoin ja viimein myös Savumaxilta käytiin asentamassa aurinkokeräimet katolle.


Pyykkikuilukin sai lopullisen muotonsa. Vielä pohditaan, että mistä materiaalista kuilu mahdollisesti tehdään ja miten siihen luukut laitetaan.

Toisen ja ensimmäisen kerroksen alaslaskut ovat valmiit.

Myöskin terassin antura saatiin viimein valettua ja siihen isäni teki myös sokkelin valmiiksi.

Ja lopuksi kauneutta, jos sitä ette aiemmista kuvista vielä saaneet :)

- Ajankohta:
- Tagit:
