Lattiavaluvalmistelut
Mistähän sitä aloittaisi? Etenisikö ajatuksen juoksun mukaan vai aikajärjestyksessä? On tapahtunut niin paljon sitten viimeisen varsinaisen tapahtumapäivityksen jälkeen. Iltaisin olen ollut niin väsynyt, että ei ole jaksanut luodakaan ajatusta blogin päivitykseen. Ja jos on ollut enempi aikaa, niin sitten on taas tutkinut uusia taloon liittyviä asioita.
1. ja 2. kerroksen lattivalut tehtiin ensin. Sitä varten tehtiin paljon töitä. Väliseinien roilot tasoitettiin, elementtien sähköjohtojen ja raudoitusten koloja täytettiin betonilla. Lattiat putsattiin ja niiden päälle asennettin suodatinkangas. Tähän päälle tuli sähköputket ja osa vesiputkista. Näiden päälle laitettiin raudoitukset, joiden sisään tuominen oli taiteilua ja mittatarkkaan työtä sekä aivotyöskentelyä. Eniten joutui miettimään, miten saada huoneiden oviaukoista raudat sisään. Raudoituksen alle laitettiin välikkeitä. Raudoitukset laitettiin yhteen sidontalangoilla, jotta eivät liikkuisi niiden päällä käveltäessä ja lattiavalua tehdessä. Raudoituksen tultua valmiiksi niihin kiinnitettiin vielä vesikiertoisen lattialämmityksen kaapelit.
Ja näin oli kaksi kerrosta lattiavalua varten valmiina.

Ulkopuolella taloa taas oli kaivettu maat auki, jotta bitumikermi saatiin lopultakin laitettua altaan reunalta talon seinälle asti. Lisäksi vesi- ja viemäriliittymät laitettiin. Nyt saadaan siis talon sisälle vesi. Ulkopuolelta talon seinään tehtiin reikiä erilaisia putkituksia varten (vesi-, viemäri-, sähkö-, verkko-, yms.).
Kellarin täyttö ja valuvalmistelut
Sitten tapahtui myös kellarissa. Sinne oli jo ehditty laittaa viemäriputket. Viimein, kun bitumikermi oli saatu ulkopuolella, saatiin tehtyä leca-soratäyttö kellariin. Leca-soraa puhallettiin n.55m3 verran eli syvyydeltään n.60cm. Oli aika pölyistä puuhaa ja suihku oli kyllä tarpeen tuon jälkeen!

Leca-sora täytyi tasottaa oikeaan korkoon ja vielä vatupassilla katsoa, että saatiin suht suoraan tässä vaiheessa. Sitten pääsivät LVI-kaverit taas tekemään vesiputkia.

Ja tietenkin vesiputkien jälkeen tasoitus tehtiin uudelleen ja katsottiin oikea korko jälleen. Tämä työvaihe oli hieman hitaampi, koska piti edetä tasaisesti ja katsoa joka suuntaan oikea suoruus. Ja Leca-soran päälle sitten eristeet, joiden vaakasuoruus piti myös vatupassilla katsoa tarkkaan. Mittasin myös huoneen korkeuksia eri puolilta, että ei tule niitä heittoja pahemmin. Samalla joutui hieman työntämään Leca-soraa pois, jotta saatiin tasaista. Putkien ja pylväiden kohdalla oli sitten oma taiteilunsa miten saa eristelevyn leikattua oikeasta kohtaa. Keikkumisen estämiseksi, osaa levyistä jouduttiin kovertamaan viemäriputkien vuoksi.

Viimein eristeet oli saatu laitettua ja suodatinkangas kiinnitettyä sen päälle. Ja tänään tähän päälle saatiin vielä lattivaluun tulevat sähköputket.

- Ajankohta:
- Tagit:
