Maatyöt tehtynä siltä osin kuin voi, perustustyöt voi alkaa
Maatyöt pääsivät käyntiin todenteolla 12.1. Samaisena päivänä - maapohjatutkimuksesta huolimatta - löytyi kalliota eteläiseltä puolelta talon pohjaa korkeammalta kuin maapohjatutkimus osoitti. Tästä lähti käyntiin räjäytyskonsultin kierros lähitaloihin, missä katsottiin yhdessä asukkaiden kanssa jo olemassa olevat vauriot. Maatöitä jatkettiin muilta osin ja jälleen löytyi kalliota koillisnurkalta. Räjäytystyö saatiin tehtyä vasta seuraavalla viikolla naapurista johtuen. Räjäytystä kontrolloitiin mittaristolla, jotka osoittivat, että arvot eivät nousseet sallittuen arvojen yläpuolelle.
Keskiviikkona 20.1. päästiin aloittamaan perustusaltaan tekoa. Talohan perustetaan niin kutsutun käänteisen uima-altaan sisälle, koska pohjaveden korkeutta ei saa laskea ja mahdollinen nouseva pohjavesi pysyy kellarin ulkopuolella. Altaan tekemiseen on varattu aikaa noin kuukausi.
- Ajankohta:
- Tagit:
- Talo:
