Posts in sähkö

Aurinkokeräimet katolle ja sisätöissä edistystä

Alaslaskuja

Tosiaan. Olemme saaneet villoitettua ja kerran levytettyä toisen kerroksen katot olohuonetta lukuunottamatta. Saimme myös hyvät raksamiehet tekemään alaslaskuja sisätiloihin sekä muita sisällä tehtäviä töitä. Tässä vaiheessa voi vaan sanoa, että älkää ottako ketään, kenestä ette ole suosituksia saaneet. Kaiken maailman kukkujaa sitä kävi katsomassa työmaata.

Lattiavaluvalmistelut

1. kerros odottelee lattiavalua

Mistähän sitä aloittaisi? Etenisikö ajatuksen juoksun mukaan vai aikajärjestyksessä? On tapahtunut niin paljon sitten viimeisen varsinaisen tapahtumapäivityksen jälkeen. Iltaisin olen ollut niin väsynyt, että ei ole jaksanut luodakaan ajatusta blogin päivitykseen. Ja jos on ollut enempi aikaa, niin sitten on taas tutkinut uusia taloon liittyviä asioita.

 

Säpinää raksalla

Kiirusta pitää raksalla. Yhtäkkiä on taas ihan hirveenä kaikenlaista, mitä pitää ja pitäisi hoitaa. Lisäksi on paljon tekemistä raksalla. Viime viikolla saatiin lattialämmityskaapelit 1. ja 2. kerrokseen. Tällä viikolla tulee lvi-putket ja lattiavalu. Lisäksi kellariin tuodaan leca-soratäyttö ja tämän jälkeen eristeitä, sähkötöitä, raudoitusta, lvi-töitä ja lattialämmitys, minkä jälkeen taas lattiavalu.

Huhkittu on..

Puolivalmista raudoitusta

On vierähtänyt jonkin aikaa, kun olemme itse rakennuksilla tapahtuvista töistä kirjoitelleet. Tänä aikana meillä on täällä blogissa vieraillut runsaasti väkeä ja eilen tuli täyteen tuhat eri kävijää, joista useampi näyttää palaavan myös uudelleen sivuillemme. Google tuntuu myös rankkaavan meidät aika korkealle ja hakusanoja on todella paljon, joilla tänne ihmiset päätyvät.